Oletko tarpeeksi kova lukeaksesi tämän jutun? Kovuus ja raakuus ovat tuhansien vuosien ajan olleet ihmisten ihanteita. Ne ovat johtaneet meidät lisääntymään hillittömästi, että sotajoukkoihin riittäisi väkeä. Nyt luonto on tuhoutumassa. Se hukkuu ihmisiin. Nykyisellä tahdilla elämälle on toki aikaa, muttei kovin paljon.
Tietoa Pentti Linkolasta Wikipediassa
Pentti Linkola (Kuva: Wikipedia, Olli Hämäläinen)
Pentti Linkola ei todellakaan ole uusi Idols-tähti. Siitä huolimatta haastattelin häntä. Linkola on Valkeakoskella asuva kalastaja. Hän on myös filosofi - liian radikaali pönöttäjien piireihin. Julkisuudessa hän on esittänyt näkemyksiään luonnon ja ihmisen suhteesta. Useimmat tuntevat ainakin joitain hänen ajatuksiaan. Tällä kertaa sanat on suunnattu erityisesti Järviseudun nuorille.
Postilaatikko kilahtaa
Linkolalla ei ole tietokonetta, ei sähköpostia. Niinpä lähestyn häntä kirjeitse. Vaikean haastateltavan maine pelottaa, mutta yrittää täytyy. Voiton tunne leviää ylitseni, kun saan postissa paksun kirjeen. Kysymyksiini on vastattu Linkolan loisteliaalla tyylillä.
Onko ilmastonmuutoksen kannalta enää mitään tehtävissä edes 200 vuoden aikavälillä?
- On aivan selvää, että mitään ei ole tehtävissä, jos ihmisten lukumäärää ei saada nopeaan laskuun ja jos toisaalta valtaväestöt eivät muuta aivan ratkaisevasti elämäntapojaan ja kuormitustaan – toisin sanoen palaa vähintäänkin sata vuotta sitten vallinneeseen kulutuskäyttäytymiseen.
Sata vuotta sitten! Eikö olekin hirveää? Kauhistelkaa lapset, kun vielä ehditte. Kauhistelkaa, sillä teidät on opetettu pelkäämään suoria sanoja. Sata vuotta sitten ei ollut kännykkää, ainoastaan seinäpuhelin, ja kaikki puhelut kulkivat valvovan keskusneidin kautta.
Teknologia on tullut osaksi meitä. Useimmat takertuvat siihen kuin pirut sieluun. Tulevaisuudessa on kuitenkin valittava koneiden ja ihmiselämän välillä. Automaatio ei ole niin välttämätöntä kuin luulemme - ainakin takapuoli pyyhitään toistaiseksi omin käsin.
Vaeltakaa jalan
Nykyisin ei ole enää selvää, miksi lapset opetetaan kävelemään. Onhan mönkijät keksitty. Niistä ja muista ajoneuvoista tulevat päästöt kuitenkin tukehduttavat ennen pitkää jokaisen elävän, jos ei siirrytä toisiin kulkuvälineisiin. Linkola kehittelee vaihtoehtoisen kuluttamisen mallia eteenpäin:
- Tämä merkitsisi useimpien sähkölaitteiden romuttamista, ehkä koko sähkön käytöstä luopumista, lentoliikenteen lakkauttamista, laivaliikenteen siirtymistä purje-energiaan (ja siinä yhteydessä kansainvälisen kaupan supistamista murto-osaan)
Purjelaivoista tulevat mieleen vanhat ajat ja merirosvot, kuten Jack Sparrow. Niiden käyttö ei kuitenkaan ole 1700-luvun juttu, vaan 1970-luvun! Kun vanhempamme olivat nuoria, maailmaa koetteli pula öljystä ja jopa Suomessa suunniteltiin osittaista siirtymistä purjelaivoihin. Tämä osoittaa, että Linkolan visiot eivät ole mahdottomia. Jos lentoliikenne lakkautettaisiin kokonaan, emme pääsisi säätä pakoon ulkomaille. Entä sitten?
- maaliikenteen rajoittamista rahti- ja joukkoliikenteen piiriin, tai kenties hevosvetoiseen liikenteeseen, polkupyöräilyyn ja vaeltamiseen jalan - -
Niin loppuisi pyllyrallin ajaminen kaupungin kaduilla. Tilalle tulisi sama hevoskärryrinki, jota pelätyt puukkojunkkarit harjoittivat yli sata vuotta sitten. Jopa polkupyörällä voi kaahata. Hevosiakin meillä on, ja monet osaavat niitä käsitellä. Maaseudulla naiset kulkevat usein hevosten selässä, pyörällä tai jalan, mutta nämä taidot ovat useimmilta miehiltä unohtuneet.
Koneet vai elämä?
Elämän säilyminen pitkällä tähtäimellä vaatii lisäksi:
- rakennetun pinta-alan supistamista, huoneiden lämpötilan alentamista, ulkovalaistuksen lopettamista ja sisävalaistuksen ankaraa säännöstelyä ja niin edelleen – yleensäkin säännöstelyä ja valvontaa useimmilla elämänaloilla.
Säännöstely ja valvonta merkitsevät nykyihmiselle maailmanloppua. Trooppisesta 25 asteen lämmityksestä huoneissa ja omasta valomerestä pihamaalla on tullut suomalaisten tärkein ihmisoikeus. Kun sähkön hinta nousee, täällä itketään ja huudetaan. Biologi Linkola kuitenkin tuntee ihmiset: lajimme on erittäin hyvä sopeutumaan. Kyllä me kestäisimme valvonnan ja säätelyn - silloin kun se ei tule omien vanhempien taholta…
Tämän suuruusluokan muutokset ovat Linkolan mukaan välttämättömiä, jos halutaan elämän maapallolla jatkuvan satoja tai tuhansia vuosia. Mutta eikö se riitä, että vien jätepaperini kierrätykseen? Myös pienillä teoilla on merkitystä. Ne antavat maapallolle lisäaikaa.
- Loivemmat tämänsuuntaiset muutokset antaisivat lisäaikaa kymmeniä vuosia, mikä tietysti on arvokasta sekin.
Liian usein ylimielisyys estää nuoria tekemästä mitään. On se roskan heittäminen tienposkeen vain niin miehekästä. Joka muuta väittää, on "homo". Kun tarpeeksi machoilee ja on luontoa kohtaan välinpitämätön, voi päästä poliittiseksi päättäjäksi asti ja sitä kautta tyttöjen suosioon. Seuraavaksi kysyin, mitä tapahtuu seuraavan sadan vuoden aikana, jos jatkamme samaan malliin:
Mikä on ihmiskunnan tulevaisuus 100 vuoden säteellä nykymenolla ja näillä olemattomilla "rajoituksilla", joilla ilmastonmuutosta pyritään hidastamaan?
- Ne toimet, joista saamme lukea hallitustasolla ja elinkeinoelämässä ilmastonmuutoksen (joka on ekokatastrofeissa vain yksi osatekijä) torjumiseksi, ovat enimmäkseen sellaisia, jotka kiihdyttävät ilmastonmuutosta ja elämän sammumista.
Pääministeri Vanhasen huulenheitto George Bushin kanssa ei siis auta mitään. Kerosiinia palaa, kun hän lentää Yhdysvaltoihin tapaamaan maailman suurinta tampiota. Se, että uskotut poliitikkomme vain puhuvat ilmastonmuutoksesta, on pohjattoman surullista.
Vastakkain ovat koneet ja elämä. Hevosvetoiseen yhteiskuntaan siirtyminen kuulostaa naurettavalta samoista ihmisistä, jotka kuolaavat hevosen selässä musiikkivideolla keikkuvia tähtiä. Ja katulamppujen rivi tien varressa on lapsen luonnollisin ympäristö. Jatkuva kulutuksen lisääminen merkitsee kuitenkin kuolemaa. Kulutuksen ja kuoleman välinen yhteys olisi syytä painaa kalloonsa.
Me viattomat suomalaiset
Viimein tartumme läheiseen aiheeseen – suomalaisiin. Ulospäin suuntautuneena ihmisenä Linkola tuntee satoja, ellei tuhansia suomalaisia. Hän pitää meistä, tyhminäkin olemme usein armottoman mukavia, ystävällisiä ja huumorintajuisia. Mutta tapansa mukaan hän katsoo meitä monesta eri näkökulmasta:
- Maailman liikaväestön ongelma on kärjistetyintä Suomessa, jonka 5,3 miljoonan joukko on ihmiskunnan pohjoiseen työnnetty mieletön pullistuma, luonnonvaroihin ja ilmastoon nähden järjetön kasauma.
Huomatkaa: Linkola ei arvostele meitä yksilöinä, vaan joukkona. Suomalainen luonto uusiutuu hitaammin kuin eteläeurooppalainen puskashow, jossa katkenneen kukan tilalle putkahtaa heti uusi. Lapissa menee satoja vuosia, ennen kuin hakkuiden jäljet korjaantuvat. Luonto uusiutuu hitaammin, ja siksi myös suomalaisia tulisi olla suhteessa vähemmän. Kaikki kunnia suurten ikäluokkien eläköitymiselle!
Kun väki vähenee, pidot paranevat. Täydellä maapallolla ei kenenkään mukava elää. Eläintieteilijä Konrad Lorenzin mukaan liian tiheä asutus lisää stressiä ja yksilöiden välistä vihaa. Kunpa kenenkään ei tarvitsisi enää repiä kohtuaan. Muualla maailmassa liikaväestö aiheuttaa jo nälänhätää.
Mikä on suomalaisten tulevaisuus? Mitkä ovat meidän tuhomme erityispiirteet?
- Suomalaisten tulevaisuus kytkeytyy ihmiskunnan tulevaisuuteen. Jos ihmiskunta jatkaa itsemurhalinjalla, Suomen maa-ala saattaa muuttua asumiskelvottomaksi nopeammin kuin muut maankolkat.
Tämän uskoo viimeistään, kun katsoo ikkunasta ulos. Maa-ala täyttyy mitä kiihkeimmin. Ojia, teitä, 400 neliön ökytaloja, pieniä mökkejä, teitä, teitä ja märkiä veto-ojia joka paikka täynnä. Ei ihme, että nuoret eivät ulkoile. Sisällä lihovat ja masentuvat. Ei ole muuta lenkkipaikkaa kuin asfaltoitu katu. Traktori runtelee metsäpolut, ja maastossa saat hyppiä koiran kanssa ojien yli.
Kansallispahe
-Jos taas kuivuus, sateet, tulvat, aavikoituminen, merenpinnan nousu ja hengitysilman pilaantuminen alkavat etelästä päin, Suomi tukehtuu maahanmuuttajien vyöryn alle, Linkola väittää.
Tämä siis puheen ollen lähivuosikymmenistä.
Huoleton vitsailumme maapallon tuhosta saattaa siis loppua lyhyeen. Hän on tosissaan. Tosissaan oleminen ei ole muotia, vaan suoranainen pahe. Kansallinen paheemme on kuitenkin rakentaminen. Se pahe ei maistu hyvältä, vaan keuhkoihin imeytyvältä pölyltä, lateksilta ja lasivillalta.
- Suomalaisten kansallispahe on silmitön rakentaminen. Suomalainen (ja 2000-luvulla kiihtyvällä vauhdilla) rakentaa aina, palatsia, tönöä, ulkorakennusta, sivurakennusta, laskettelukeskusta, hiihtoputkea, koulua, opistoa, ravintolaa, supermarkettia, tietä, siltaa, asfalttikenttää…
- Eikö vähempi riitä? Muissa Euroopan maissa ei tätä "riehumista" ole ollenkaan, Linkola huokaa helpotuksesta.
- Suomalainen saunoo ja suitsuttaa saunoistaan (joita ei ole muissa maissa) ilmaan miljoonat hiilikilot. Suomalainen tuo kansallisjuomansa kahvin Brasiliasta ja Keniasta vai mistä tuokaan – henkeä kohti verrattomasti enemmän kuin missään muussa maankolkassa.
Nämä värikkäät esimerkit ovat Linkolaa parhaimmillaan. Joka on kerran luopunut tupakasta lopullisesti, ei enää muista sen makua. Unohdus on armelias. Tämä pätee kaikkiin elintapoihin. Nauretaan hillittömästi sille, kun ruotsalainen ei kestä saunaa. Ruotsalainen saa kestää ilmaan päästämämme hiilikilot sitten, kun itse olemme jo tukehtuneet niihin. Kahvi taas on työelämälle välttämätön huumejuoma, jonka käyttöä voi vähentää.
Malediivit malediiviläisille
- Ja suomalainen lentää kauempaa Intiaan, Dubaihin, Malediiveille, Kuubaan ja Dominikaaniseen tasavaltaan kuin eteläisemmät maat ja kuluttaa lentokerosiinia vastaavasti enemmän kuin minkään muun maan kansalainen.
- Minunkin kaikki naapurini, sukulaiseni, tuttavani ovat enemmän aikaa noissa kaukomaissa kuin kotimaassa", huomauttaa Linkola. Silti ne ovat hänen tuttaviaan. Muuten tuntemisen arvoiset ihmiset hävittävät maapalloaan – aivan kuin Auschwitzin keskitysleirin julma komendantti Rudolf Höss oli siviilissä mitä lempein koti-isä.
Eiköhän jätetä Malediivit malediiviläisille. On toki ymmärrettävää, että suomalainen haluaa päästä karkuun omia hävitettyjä metsiään ja loputtomia, ruuhkaisia, räntäsateisia teitään. Se on todellisuuspakoa tai harrastus, johon voi jäädä koukkuun. Lentokoneiden kerosiini on paljon tavallista bensaa saasteisempi polttoaine. Brysselin väliä edes takaisin sahaavat europarlamentaarikot tuottavat Suomelle häpeää ja antavat huonon esimerkin.
En mene metsään, en kirveelläkään
Suomalaiset ovat kunnostautuneet metsiensä hävityksessä. Se tuo mieleen omaa pesäänsä sotkevan rotan. Alajärven Koskenvarrella hakattiin vasta 40 hehtaarin alue. Jälki muistuttaa yhä toisen maailmansodan tantereista, jotka muuten olisivat perin kaukana historiassa.
- Suomen metsistä on jäljellä alle 5 %, mikä on vähemmän kuin missään metsää kasvavassa maassa. 95 % on taimistoa, jossa ei ole alkuperäistä metsän eläimistöä, kasvistoa, sienistöä.
Suomen metsistä on jäljellä alle viisi prosenttia. 95 % joutuu äärimmäiseen käsittelyyn. Alempi kuva Pyhä-Häkin kansallispuistosta Saarijärveltä. Ylempi kuva ei ole Dresdenin pommitusten jäljiltä 1945, vaan Kikerkallion "metsästä" Alajärveltä 2007.
Kun kasvi- ja sienilajit kuolevat, MP3-soittimien monimuotoisuus lisääntyy. Meillä on paha olla. Ahdistutaan, masennutaan ja hakataan toisia kirveillä. Johtuuko se siitä, että digilaitteita ei vieläkään ole tarpeeksi? Vai muistaako ihmisen hermosto vielä sen, mitä oikea metsä oli - ja kaipaa vaistomaisesti tuota menetettyä tilaa?
Tässä valossa on ymmärrettävää, että nuoria ei saa metsään kirveelläkään. Ei sinne rääseikköön haluta mennä. Pikkuveljet ja –siskot pitävät jo luonnollisena sitä, että metsä on yhtä puulajia kasvava pelto. Silti hekin ahdistuvat.
Mutta, mutta - eihän tätäkään saa ottaa vakavasti. Pitää vain antaa mennä, nauttia elämästä digitaalisissa houreissa. Pitää jatkaa metsien hävitystä. Eikö olekin mahtavaa käyttää valtaa metsiin. Mulla on metsäkone, saan hakata vaikka kaikki. Jänikset ja rusakot menettävät kotinsa – so what? On kivaa kun toiset kärsivät, minä itsekin kärsin.
Maailmanennätysmiehiä ja -naisia
Kimi Räikkönen ajoi lujaa autolla, kyllä oli hieno juttu kun voitti. Mutta olemme maailman huipulla muussakin kuin formuloissa, teknologiassa ja metallimusiikissa:
- Suomen väestöllä on luonnonvarojen haaskauksen ja ilmakehän kaasutasapainon maailmanennätys.
"On selvää, että me ajamme pikajunassa helvettiin. Mutta on sentään helvetin mukavaa, että me suomalaiset istumme ensimmäisessä luokassa", väitti kirjailija Alpo Ruuth. Linkola on aiemmissa kirjoituksissaan todennut tällaisesta viisastelusta:
- Toivottomuus torjutaan nokkeluudella ja ivalla.
Toivottomuus johtuu siitä, että emme usko muutoksen mahdollisuuteen. Emme näe muuta vaihtoehtoa kuin ajaa pikajunassa helvettiin. Unohtuu, että maan hävittämisennätysten sijasta meillä voisi olla maailmanennätys sen suojelemisessa. Tämä olisi monta kertaa tavoiteltavampi tulevaisuuden näkymä.
Tämän päivän vauvat – tulevaisuuden kärsijät?
Yksi suomalainen lapsi vastaa 30 indonesialaislasta. Hän siis kuluttaa saman verran luonnonvaroja (ja vanhempien rahoja). Nuorten ei ole mikään pakko hankkia lapsia. Jos vauvakuume iskee, on todellista epäitsekkyyttä adoptoida itselleen jo syntynyt lapsi. Vauvat ovat suloisia, mutta missä he aikuisina elävät?
Biologille, myös amatööribiologina itseään pitävälle Linkolalle, lajin sukupuutto on kovin tuttu ja luonnollinen asia.
- Myös ihmislajin sukupuutto olosuhteiden riittävästi huonontuessa – toisin kuin "tavikselle", jolle ihmislajin häviäminen on käsittämätön asia.
Luonto alkaa jo puuttua "yksityisasioihin"; junailla lasten tekoa. Eurooppalaisten miesten siittiöt ovat merkittävästi huonontuneet. Naisten hedelmättömyys on lisääntynyt. Näin luonnon saama kuormitus vähenee rauhanomaisella tavalla.
Ei voi tietää, koska ihminen häviää sukupuuttoon. Varmasti häviää, sillä kaikki lajit kuolevat joskus. Esimerkiksi gepardi on häviämässä geneettiseen rappeutumiseen, liian nopeaksi juoksijaksi erikoistumisensa tähden. Linkolan ajattelun kantava voima on kuitenkin elämän, sen mielekkyyden ja monimuotoisuuden, säilyminen mahdollisimman pitkälle tulevaisuuteen.
Vielä on paljon hyvää
Olipa synkkää, vaikka sopiihan se heavyä soittavalle kansalle. Kirjeensä lopussa Linkola tunnustaa, että on painottanut kielteisiä asioita – uhkia ja sukupuuttoja. Ehkä hän ei tahdo saattaa nuoria täyteen toivottomuuteen. Vielä löytyy myös paljon myönteistä, kuten ihmisten viisautta ja jäljelle jääneitä sirpaleita elävästä luonnosta.
Hän antaa haastattelijalle ohjeen:
- Jos yrität maailman pelastamista, sinun ei taatusti tarvitse mennä Suomea pitemmälle. Eikä itse asiassa omaa kaupunkia tai kylää pitemmälle.
Näin hän ohjaa näkemään läheltä. Täytyy oppia paikantamaan Järviseudun ongelmat – mitä paikalliset kunnan pönöttäjäisät voisivat tehdä paremmin, mihin itse voi vaikuttaa.
Tiedoksi sille lukijalle, joka vielä säikkyy maailmanparantajia: joudumme valitsemaan kahden vaihtoehdon välillä. Ihmiset ovat ottaneet maapallosta niin tukevan otteen, että vaihtoehtona on joko tuhota tai pelastaa se. Maailman tuhoaja toimii kuin vähämielinen, joka tekee asiansa omaan sänkyynsä.
Anni Viitasaari
